62 vuotta.
Niin pitkän matkan on Tapio "Taape" Pohtinen kulkenut jääkiekon parissa. Tapio kerrytti kokemusta jääkiekkokaukaloista pitkän pätkän ensin maalivahtina ja sen jälkeen maalivahtivalmentajana.
Viime viikonloppuna KiekkoPoikien Talviklassikko-ottelussa Kiekko-Espoota vastaan hän sai ansiokkaasta työstään jääkiekon parissa Jääkiekkoliiton myöntämän Kultaisen ansiomerkin, jota olivat luovuttamassa Kiekko-Poikien sekä Juniori Jokipoikien edustajat. Kultaista ansiomerkkiä ei jääkiekossa saa vain pyörähtämällä hallilla, vaan se vaatii pitkän linjan sitoutumista ja intohimoa lajia kohtaan.
Tutustutaan hiukan lisää mieheen kultaisen ansiomerkin takana.
Miten Tapio Pohtinen päätyi jääkiekon pariin?
” Aloitin jääkiekon talvilajina ja olin innokas liikkumaan muutenkin eri lajien parissa. Kesät vierähtivät jalkapallon parissa ja talvisin pelasin jääkiekkoa. Kesäisin tuli myös harrastettua maastojuoksua ja talvisin hiihtoa. Käpykankaalla Mutalan Riento järjesti aikanaan hiihtokilpailuja parin viikon välein ja siellä osallistuin myös kesäisin maastojuoksukilpailuihin. Jalkapallo rupesi jäämään 70-luvun puolessa välissä sivuun ja aloin keskittymään kokonaan jääkiekkoon. Pelasin paikallisen Joensuun Palloseuran ykkösjoukkueessa jääkiekkoa aina vuoteen 85 saakka. Tarkoituksena oli siinä vaiheessa lopettaa jo pelaajaura, mutta sitten joukkueen maalivahti Antero loukkaantui ja hyppäsin vielä vajaaksi kaudeksi pelihommiin mukaan.” – Pohtinen vastaa.
Maalivahteja ei siihen aikaan ollut vielä saatavilla, joten kokenut pelimies saapui vielä turvaamaan joukkueen tilanteen loppukaudeksi. Pelaaminen jatkui veteraanijoukkue Musikoissa aina 2020-luvun alkuun saakka. Valmennusura alkoi kiehtomaan jo pelihommien loppupuolella, miehen sanojen mukaan hän kävi ”hiukan kiusaa tekemässä junnumaalivahdeille”.
Sieltä tie vei maalivahtivalmentajana kohti KiekkoPoikien edustusjoukkueen maalivahtivalmentajan roolia, jossa vierähtikin lopulta pitkä pätkä. Valmennusuraa miehelle kertyi yhteensä 38 vuoden ajan ja valmennusura päättyi puolitoista vuotta sitten. Mainittakoon myös, että Tapio pelasi ja valmensi koko uransa Pohjois-Karjalan alueella ja Joensuussa.
Mikä oli valmentajana sinulle tärkeintä ja mihin toiminta perustui?
” Olin itse kova treenaamaan ja painotin pelaajille paljon fyysistä puolta sekä urheilijan elämää. Tärkeintä minulle valmentajana oli perusasioiden tekeminen mahdollisimman viimeisen päälle.” – kiteyttää Pohtinen.
Valmentajakonkari lisää, että pelaajien on hyvä oppia mahdollisimman nuoresta alkaen pelin perusasiat.
Koko jääkiekkouran mieleenpainuvimpia hetkiä kysyttäessä alkaa tarinaa virrata. Mittavalle uralle on mahtunut monia hienoja hetkiä. Ensimmäisenä Tapio nostaa esiin 70-80-luvulla SM-sarjassa pelaamisen. Seuraavana mieleen tulee Kärppiä vastaan pelatut nousukarsintapelit liigaan. Mieleen ovat jääneet myös 90-luvun alussa Tretjakin pitämät maalivahtikoulut Joensuussa sekä vierailu Moskovaan oppimaan hänen seuransa toimintatavoista. Paikalla Joensuussakin oli ollut Jääkiekkoliiton edustajia seuraamassa treenejä kynä sauhuten.
Mille Talviklassikon meininki näytti konkarin silmiin?
” Olin itse katsomassa molempia otteluita. Hiukan tuli mieleen ne ajat, kun itse pelasin Mehtimäen avarassa jäähallissa 80-luvun alkuun saakka. Kovassa pakkasessa ja lumisateessa tuli pelattua nuorena, joten tuli monia muistoja mieleen.” – verestelee muistojaan Pohtinen.
Mitä kultaisen ansiomerkin saaminen merkitsee sinulle?
” Mitalit ja muistamiset ovat mukavia asioita. Olin jääkiekkotouhussa mukana niin pitkän aikaa, että oli mukavaa, että muistettiin tällä tavalla”.
Onnittelut Taapelle kultaisen ansiomerkin saamisesta ja lakki päästä hienon jääkiekkouran johdosta!