Juniori Jokipojat ry

Marko Rahikainen siirtyy uusiin haasteisiin – lähtöhaastattelu

19.03.2026
Juniori jokipojat

Toiminnanjohtaja Marko Rahikainen siirtyy uusiin haasteisiin Unkarin Budapestiin ja päättää toimensa Juniori Jokipojissa viikon 12 lopussa. Marko lupaa viedä ”iloisen pohjoiskarjalaisen lupsakkuuden” uuteen työtehtäväänsä Budapestin jääkiekkoakatemiaan, jossa hän vastaa U16–U20-joukkueiden valmennuksesta ja urheilulinjauksesta. Organisaatio ja kaupunki ovat ennestään tuttuja, sillä Marko työskenteli jääkiekkoakatemiassa aiemmin vuoden ajan.

Juniori Jokipoikiin Marko tuli töihin Hämeenlinnasta keväällä 2024. Pienen miettimisen jälkeen Joensuun lempipaikoikseen hän mainitsee sataman ja Jokiaseman, jonne on mukava poiketa kahville. Marko toteaa, että Joensuun ”keskusta on mun mielestä näppärä ja hyvänkokoinen, ja etäisyydet ovat aika lähellä toisiaan. Myös jäähalli ja meidän toimisto ovat ihan lähellä keskustaa.”

Juniori Jokipojissa viettämäänsä aikaa Marko muistelee hyvillä fiiliksillä: ”Positiivisesti olen yllättynyt siitä, minkälainen meininki täällä on. Kyllä tässä varmaan olemme saaneet jotain aikaiseksi tämän seuran eteen.” Toiminnanjohtajan pestin palkitsevinta asiaa kysyttäessä Markon suupielet nousevat hymyyn: ”Palkitsevinta on ollut katsella kiekko- ja luistelukoulun toimintaa – miten siellä lapset liikkuvat. Siellä on punaisia poskia ja vähän hikeäkin pinnalla, niin kyllähän se on se, että lapset ja nuoret nauttivat jääkiekosta.”

Marko on tehnyt paljon töitä tyttö- ja naiskiekkoilun kehittämiseksi niin Juniori Jokipojissa kuin sitä ennen. ”Kun olin Hermeksessä töissä, Kokkolassa oli aika vahva tyttökiekko ja sitä haluttiin kehittää. Se on jäänyt mulle sellaiseksi DNA:ksi. Mun mielestä siinä on paljon kehittämisen varaa, ja jos seura haluaa kehittyä ja laajentaa jäsenistöä, siellä on paljon potentiaalia.” Marko toivoo tämän työn jatkuvan samanlaisena Juniori Jokipojissa: ”Meillä on ihan huippu tyttökiekkokoordinaattori Marika Mali, ja hän on tehnyt paljon työtä tämän eteen. Toivottavasti myös meidän sateenvarjoseuramme saataisiin tiiviimmin mukaan, jotta pystyttäisiin kehittämään pohjoiskarjalaista tyttökiekkoa yhdessä.”

Lopuksi Markon kiitokset:

”Haluan kiittää koko organisaatiotamme, työntekijöitä ja puheenjohtajaa siitä luottamuksesta, jonka sain pari vuotta sitten, kun minut valittiin toiminnanjohtajaksi. Puheenjohtaja Jani Variksen kanssa on ollut mahtavaa tehdä yhteistyötä. Toivotan joukkueenjohtajillemme voimia arkeen – joukkueenjohtaminen on vaativa pesti, jossa saa kuulla kaikenlaista ja harvemmin saa kehuja. Valmentajillemme kiitos siitä, että jaksatte joka arkipäivä ohjata ja opastaa lapsia ja nuoria jääkiekon pariin. Ja yhteistyökumppaneillemme kiitos siitä, että olette olleet mukana Juniori Jokipoikien matkassa – kiitos teille siitä paljon.”

Juniori Jokipojat toivottaa Markolle onnea ja menestystä tuleviin haasteisiin!

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Käytämme evästeitä analysoidaksemme sivuston suorituskykyä ja tarjotaksemme sosiaalisen median ominaisuuksia sekä räätälöidäksemme sisältöä ja mainoksia. Mikä teet muutoksia valintoihin, päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi
Käytämme evästeitä analysoidaksemme sivuston suorituskykyä ja tarjotaksemme sosiaalisen median ominaisuuksia sekä räätälöidäksemme sisältöä ja mainoksia. Mikä teet muutoksia valintoihin, päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu