Pelisäännöt

Juniori Jokipojat ry on urheiluseura, jonka toiminta-ajatuksena on tarjota Joensuun vaikutusalueen lapsille ja nuorille mahdollisuus harrastaa jääkiekkoa.

Ensimmäiset askeleet jääkiekkoiluun otetaan luistelu- ja kiekkokouluissa, jotka ovat pääsääntöisesti tarkoitettu 3-7 -vuotiaille pojille ja tytöille. Kiekkokoulun toiminnassa mukana olevista F2-ikäluokan pelaajista perustetaan aina seuraavalle kaudelle seuran nuorin joukkue, joka pelaa useammalla pelijoukkueella alueen Leijonaliigaa. Kiekkokoulussa olevat tytöt otetaan myös mukaan joukkueisiin. Myöhemmin heidän itse halutessaan he voivat siirtyä pelaamaan seurassamme toimivaan tyttökiekko joukkueeseen.

Juniori Jokipojissa on joukkueita kaikissa juniori -ikäluokissa (F2-A). Joukkueet pelaavat Suomen Jääkiekkoliiton sarjoissa. Sarjoihin joukkueet ilmoitetaan ja muodostetaan harrastajamäärän perusteella. Joukkueet osallistuvat sille sarjatasolle, jolle seuran valmennuksesta vastaavat henkilöt joukkueet ilmoittavat.

Seuran pelisäännöt on tehty jokaiselle toimintaamme mukaan tulevalle ja toiminnassa jo mukana olevalle pelaajalle, vanhemmalle ja seuran toimihenkilölle. Pelisäännöissä annetaan tietoa myös mm. seuran tavasta toimia sekä kuvaillaan joukkueiden toimintaa.

Nämä pelisäännöt on hyvä käydä läpi vanhempainilloissa ja ohjata kaikki toiminnassa mukana olevat vanhemmat tutustumaan niihin, joiden tulee toiminnassa mukana ollessaan sitoutua seuran yhteisiin pelisääntöihin.

Juniori Jokipoikien pelisääntöjen noudattamista joukkueessa valvoo joukkueen johtoryhmä ja viimekädessä seuran hallitus. Näiden pelisääntöjen lisäksi noudatetaan yhdistyksen sääntöjä ja Suomen Jääkiekkoliiton sääntöjä.

  1. Auttaa lapsia ja nuoria kasvamaan suvaitsevaisiksi, terveellä itsetunnolla varustetuiksi yhteiskunnan jäseniksi.
  2. Opettaa hyväksymään muut ihmiset sellaisina kuin he ovat.
  3. Opettaa toimimaan ryhmässä yhteisten pelisääntöjen mukaisesti.
  4. Herättää pysyvä kiinnostus monipuoliseen liikuntaan ja urheiluun sekä terveelliseen elämäntapaan.
  5. Tarjota kaikille jääkiekosta kiinnostuneille lapsille ja nuorille oman kehitysvaiheensa mukainen harjoitusryhmä ja pelitaso.
  6. Mahdollisuus osallistua seuran toiminnan kehittämiseen.

Toiminnassa on jaoteltu urheilutoiminta ja varainhankinta erilleen. Urheilutoimintaan liittyvissä asioissa on apua ja tietoa saatavilla seuran valmennuksesta vastaavilta henkilöiltä. Varainhankintaan liittyvissä asioissa auttaa seuran toiminnanjohtaja.

Seuran toiminnan lähtökohtana on lapsi ja nuori. Jokaisen yksilölliset tarpeet ja valmiudet ovat kasvatus-, ohjaus- ja valmennustoiminnan lähtökohtana. Seura toimii myös kodin ja koulun kasvatustoiminnan tukena.

Seura tarjoaa lapsille ja nuorille suunnitelmallista sekä monipuolisesti toteutettua liikuntaa koulutettujen valmentajien johdolla. Toiminnassa korostetaan liikunnallista, urheilullista ja terveellistä elämäntapaa.

Junioreita ohjataan ja kannustetaan omatoimiseen liikkumiseen ja harjoitteluun.
Seura mahdollistaa toiminnassa mukana oleville toimihenkilöille heidän toimintansa edellyttämiä koulutuksia.

Seura edellyttää toiminnassa mukana olevilta omaa aktiivisuutta itsensä kehittämiseen ja kouluttamiseen

  1. Tarjotaan kaikille mahdollisuus urheilulliseen ja sosiaaliseen toimintaan jääkiekon parissa.
  2. Korostetaan toiminnassa yhteisten toimintaperiaatteiden sekä sääntöjen noudattamista.
  3. Panostamme seuratoimintamme jatkuvaan kehittämiseen.
  4. Kehitämme jatkuvasti valmentajiamme ja muita toimihenkilöitä SJL:n sekä seuran sisäisillä koulutuksilla.

Ikäluokan vastuuvalmentaja vastaa seuralle tehtävästä kausisuunnitelmasta. Kauden päättyessä joukkueen johtoryhmä laatii joukkueen toiminnasta toimintakertomuksen.

Nuoremmissa ikäluokissa korostuu mm. seuraavien asioiden tärkeys: laadukas ohjaaminen, urheilullisuus leikin varjolla, tasapuolisuus, iloisuus, reipas yhdessä tekemisen henki sekä onnistumisen elämykset hyvien kavereiden ja jääkiekon parissa.

JOUKKUEIDEN MUODOSTAMINEN (LK, KK, F-D)
Joukkueiden muodostamisesta päättävät seuran valmennuksesta vastaavat henkilöt yhdessä ikäluokkienvalmentajien kanssa.

Luistelu- ja kiekkokoulu mahdollistaa kaikille 3 – 7-vuotiaille lapsille jääkiekon lajitaitojen perusteiden oppimista leikkien ja pelien avulla.

Aloittava ikäluokka F2 koostuu yleensä kahdesta ikäluokasta, joista nuoremman ikäluokan harrastajat jatkavat seuraavalla kaudella omassa ikäluokassaan F2.

F1, E2, D2 ja D1 ikäluokkien juniorit pelaavat pääosin omissa ikäluokissaan. Mahdollisista poikkeustapauksista päättävät Juniori Jokipoikien valmennusvastaavat. F2 ja F1-ikäisiin junioreihin pyritään muodostamaan mahdollisimman monta peliryhmää harrastajamäärät huomioiden, samoin toimitaan E2 ja E1 sekä D2 ja D1 ikäluokissa. Joukkueisiin otetaan uusia pelaajia kauden ajankohdasta riippumatta. Jokaiselle harrastajalle tarjotaan tasonsa mukainen mahdollisuus harrastaa jääkiekkoa seurassamme. Pelaajien tason määrittelee seuran valmennuksesta vastaavat henkilöt yhdessä joukkueiden valmentajan kanssa. Säännöllisen harjoittelun kautta (2-4 kertaa/viikko) seura mahdollistaa kehittymisen jääkiekon parissa em. ikäluokissa.

OHJAUS JA VALMENNUSTOIMINTA (F-D)
Kehityspäällikkö valitsee joukkueille valmentajat (2-3/harjoitus-/peliryhmä). Tarjoamme myös maalivahdeille erikoisvalmennusta seuran maalivahtivalmentajien toimesta. Seura neuvottelee ja sopii valmentajilleen maksettavista palkkioista sopimuskauden ajalta sekä hyväksyttää sopimukset vanhempainkokouksessa. Maksettavat palkkiot maksetaan seuran toimesta joukkueiden tileiltä, sopimusten mukaisina päivinä. Mahdollisista koulutuksista ja niistä aiheutuvista kuluista vastaa seura. Mikäli samaan koulutukseen osallistuu useampi valmentaja, heidän matkakulut maksetaan yhdelle osallistujalle.

Valmentajien tehtävänä on parhaan kykynsä mukaan kehittää kaikkia pelaajia tasapuolisesti kauden aikana sekä valvoa, että jokaisella on mahdollisuus harjoitella ilman häiriötekijöitä. Mikäli toinen juniori toistuvasti häiritsee harjoitus- tai pelitapahtumaa on valmentajalla oikeus ja velvollisuus poistaa hänet tapahtumasta. Ohjaustoiminnassa korostetaan urheilullisuutta, kasvatuksellisia ja opetuksellisia tavoitteita sekä terveellistä elämäntapaa.

JÄÄHARJOITTELU
Seura anoo kaupungilta jäävuorot ja junioripäällikkö vastaa seuran sisäisestä jääaikojen jaosta. Joukkueilla on kauden aikana yhteisiä jääharjoituksia, jotka ovat mahdollisesti jaetulla kentällä yhdessä toisen ikäluokan kanssa kilpa- ja harjoitushallissa. Talvella joukkueet käyttävät myös Louhelan luonnonjää kaukaloa. Lisäksi seura tarjoaa joukkueille tarvittaessa jääaikaa lähialueiden halleista (Outokumpu, Eno, Kontiolahti). Junioreissa harjoittelun takaraja on klo 22.45 Myöhäisimmät vuorot jakavat D1, C2, C1, B ja naiset.

PELAAMINEN (F-D)
Seura osallistuu SJL:n sarjoihin ja sitoutuu noudattamaan SJL:n sääntöjä, määräyksiä ja suosituksia.  Valmentajien tulee kierrättää (E-D) pelaajia peliryhmissä pelaajan kehittymisen mukaan. Näissä tapauksissa pelimäärät eivät välttämättä ole samat ikäluokan pelaajien kesken. Ikäluokan vastaavien tulee kuitenkin pyrkiä järjestämään harjoituspelejä pelimäärien tasaamiseksi. Joukkueilla on oikeus pelata harjoitus- ja turnausotteluita kauden aikana alueen sääntöjen mukaan. Otteluohjelma on tarkistutettava kehityspäälliköllä, jolla on oikeus ja valtuudet tehdä ohjelmaan muutoksia oman näkemyksensä puitteissa.

PELUUTTAMINEN (F-D)
F-junioreissa ei ole tasoryhmiä otteluissa.
E-D junioreissa valmentajat peluuttavat lapsia heidän tasojensa mukaisissa otteluissa.

POISSAOLOISTA ILMOITTAMINEN (F-D)
F- ja E- junioreissa pelaajan tai hänen huoltajansa on ilmoitettava poissaolosta niin pian kuin se on mahdollista. Ilmoitus tehdään ensisijaisesti joukkueen vastuuvalmentajalle/apuvalmentajalle ja vasta toissijaisesti joukkueen muille toimihenkilöille.

D ikäluokassa on pelaajan itse ilmoitettava poissaolostaan niin pian kuin mahdollista. Ilmoitus tulee tehdä aina joukkueen valmentajalle yhdessä sovitulla tavalla.

Poissaoloista ilmoittaminen on erittäin tärkeää, että valmentajat voivat suunnitella joukkueen harjoitukset pelaajamäärän mukaisesti, sekä laatia otteluissa pelaavan joukkueen kokoonpanot hyvissä ajoin etukäteen.

PELAAJAN KEHITTYMISEN SEURANTA (F-D)
F-E -junioreille palautteet annetaan henkilökohtaisesti keskustelemalla. Näihin tilaisuuksiin valmentajan on luotava molemminpuolinen luottamus ja vuorovaikutusilmapiiri.

D – juniori‑iästä alkaen ikäluokan valmentajien tulisi käydä kauden aikana (sekä syys- että kevät kaudella) kehitys- ja palautekeskustelu jokaisen pelaajan kanssa vähintään kerran.

Ikäluokan vastuuvalmentaja vastaa seuralle tehtävästä kausisuunnitelmasta. Kauden päättyessä joukkueen johtoryhmä laatii joukkueen toiminnasta toimintakertomuksen.

JOUKKUEIDEN MUODOSTAMINEN (C-B)
Seuraan muodostetaan mahdollisuuksien mukaan kaksi tasoryhmää/ikäluokka. Pelaajien kierrätyksestä tasoryhmien välillä päättävät seuran valmennuksesta vastaavat yhdessä joukkueen vastuuvalmentajan kanssa. Lisäksi toimimme kummiseurojen kanssa yhteistyössä mahdollisuuksien mukaan niiden pelaajien osalta, jotka jäävät yli C- ja B -juniorijoukkueista, tarjoamalla heille mahdollisuuden harrastaa jääkiekkoa jossain toisessa seurassa heidän omaa tasoaan vastaavassa joukkueessa.

VALMENNUSTOIMINTA (C-A)
Kehityspäällikkö osoittaa joukkueille valmentajat (2-3). Tarjoamme myös maalivahdeille erikoisvalmennusta seuran maalivahtivalmentajien toimesta. Seura neuvottelee ja sopii valmentajilleen maksettavista palkkioista sopimuskauden ajalta sekä hyväksyttää sopimukset vanhempainkokouksessa. Maksettavat palkkiot maksetaan seuran toimesta joukkueiden tileiltä, sopimusten mukaisina päivinä. Mahdollisista koulutuksista ja niistä aiheutuvista kuluista vastaa seura. Mikäli samaan koulutukseen osallistuu useampi valmentaja, heidän matkakulut maksetaan yhdelle osallistujalle.

Valmentajien tehtävänä on auttaa kaikkia joukkueen pelaajia kehittymään kauden aikana parhaansa mukaan sekä valvoa, että jokaisella on mahdollisuus harjoitella ilman häiriötekijöitä. Valmennustoiminnassa korostetaan urheilullisia, kasvatuksellisia ja opetuksellisia tavoitteita. Valmentajien ensisijainen tehtävä on kehittää ja luoda edellytykset yksilön kehittymiselle kansalliselle ja edelleen kansainväliselle tasolle.

JÄÄHARJOITTELU (C-A)
Seura osoittaa joukkueille jääharjoitusajat. Jäänjaosta vastaa junioripäällikkö. C- ja B-joukkueet harjoittelevat harjoitus- ja kilpahallissa.

PELAAMINEN (C-A)
Seura osallistuu C- ja B -juniorijoukkueillaan SJL:n sarjoihin.

PELUUTTAMINEN (C-A)
C -A – junioreissa valmentajat päättävät peluuttamisesta. Peliajan saamisen perusedellytyksenä on:

  1. Aktiivinen harjoituksiin osallistuminen sekä harjoituksissa toimiminen
  2. Seuran- ja joukkueensääntöjen noudattaminen
  3. Valmentajan harkinta kunkin pelitilanteen mukaan

POISSAOLOISTA ILMOITTAMINEN
C -A ikäluokissa on pelaajan itse ilmoitettava poissaolostaan niin pian kuin mahdollista. Ilmoitus tulee tehdä aina joukkueen valmentajalle yhdessä sovitulla tavalla.

PELAAJAN KEHITTYMISEN SEURANTA (C-A)
Valmentajat suorittavat kauden alussa taustakyselyn ja pelaajan itse arvioinnin syys-ja kevätkaudella.

SANKTIOT (kaikki ikäluokat, toimihenkilöt ja vanhemmat)

Pelaajalle voidaan antaa sanktio, mikäli hän ei noudata joukkueen/seuran sisäisiä sääntöjä tai hän rikkoo SJL:n kilpailusääntöjä. Sanktiosta päättävät joukkueen omat valmentajat sekä seuran hallituksen nimeämä ongelmanratkaisuelin. Sanktio käytäntö harjoitus- ja pelitilanteissa on neljäportainen:

  1. Pelaaja ohjataan hetkeksi ”jäähylle” harjoitustoiminnasta, valmentajan toimesta kerrataan yhteiset pelisäännöt.
  2. Mikäli ongelmat jatkuvat ko. pelaajan kanssa, hänet voidaan poistaa kokonaan tapahtumasta. Valmentajan toimesta tiedotus asiasta eteenpäin vanhemmille sekä seuralle.
  3. Seuraavalla portaalla pelaaja voidaan erottaa määräajaksi joukkueen toiminnasta 1 – 2 viikkoa seuran ongelmanratkaisuelimen toimesta.
  4. Ongelmien jatkuessa kauden aikana, voidaan pelaaja erottaa seurasta seuran ongelmanratkaisuelimen ja/tai hallituksen toimesta.

Mikäli pelaaja joudutaan poistamaan seuran toiminnasta, hänen kuukausimaksujaan ei palauteta.

Mikäli juniorin vanhempi tai vanhemmat häiritsevät epäasiallisella/seuran sisäisten pelisääntöjen vastaisella käyttäytymisellä toistuvasti joukkueen tai seuran toimintaa, sanktiokäytäntö on kaksiportainen:

  1. Vanhempaa/vanhempia huomautetaan joukkueenjohtajan toimesta epäasiallisesta/seuran pelisääntöjen vastaisesta käyttäytymisestä.
  2. Ongelmien jatkuessa kauden aikana, voidaan vanhemmalta/vanhemmilta evätä pääsy joukkueen harjoitus ja pelitapahtumiin seuran ongelmanratkaisuelimen toimesta.

Mikäli joukkueen toimihenkilö häiritsee epäasiallisella/seuran sisäisten pelisääntöjen vastaisella käyttäytymisellä toistuvasti joukkueen tai seuran toimintaa, voidaan toimihenkilöä seuran toimesta huomauttaa, erottaa määräajaksi tai kokonaan poistaa joukkueen toiminnasta.